Kadonneen lompakon arvoitus

Matti Saarnivuo oli palannut työmatkalta Saksasta ja oli uuvuksissa. Lääketehtaan myyntipäällikkönä hän oli muutenkin paljon poissa kotoa, ja nyt hän ei halunnut lähteä mihinkään.

Vaimo Pipsa puhui kuitenkin, että mitä jos mentäisiin katsomaan sitä Billy Grahamia Olympiastadionille. Matin siskontyttö oli vinkannut heille tilaisuudesta.

– Seurakuntakontaktini olivat aikuisiällä olleet yhtä kuin häät, ristiäiset ja hautajaiset. Lapsena äiti opetti kyllä iltarukouksen ja laittoi meidät pyhäkouluun, mutta se jäi siihen, Matti kertoo.

Niin siinä kuitenkin kävi, että Matti löysi itsensä istumasta vaimon vieressä stadionin katsomossa lämpimässä elokuun auringossa.

– Kuuntelin Billy Grahamin puhetta, ja teksti alkoi osua. Minulle tuli hyvä, rauhallinen olo – istun tässä, eikä ole kiire mihinkään. Kun Billy Graham kutsui nurmikentälle puhujalavan eteen ne, jotka haluavat antaa elämänsä Jeesukselle, lähdimme Pipsan kanssa molemmat liikkeelle.

Nurmelle tulvi ihmisiä joka puolelta stadionia. Billy Graham rukoili edeltä, ja eteen tulleet toistivat rukouksen yhteen ääneen. Avustajat jakoivat lappuja, joihin sai merkitä yhteystietonsa, jos halusi, että ottavat yhteyttä siitä seurakunnasta, johon kuuluu.

– Jonkun päivän päästä minulle soitettiin Tuusulan seurakunnasta ja kutsuttiin mukaan uuteen miestenpiiriin. Olin epäilevä, mutta päätin mennä katsomaan vaikkakin käsijarru päällä. Ensimmäisestä tapaamisesta tulee nyt syyskuun alussa 30 vuotta, ja piirimme kokoontuu edelleen, Matti hymyilee.

Se löytyi

Miestenpiirin ensimmäinen tapaaminen oli torstai-iltana. Seuraavana aamuna Matin piti hakea työkaveri lentokentältä ja jatkaa hänen kanssaan yrityksen markkinointikokoukseen.

– Kun tein lähtöä, en löytänyt lompakkoani mistään. Etsin kaikki mahdolliset paikat, ja Pipsa kävi auton läpi sentti sentiltä. Ajoin seurakuntatalolle, mutta lompakko ei ollut sielläkään. Lopulta oli pakko lähteä kentälle ilman lompakkoa.

Edellisiltana Matti oli päättänyt, että menee miestenpiiriin uudelleen, mutta se on yksityisasia, josta hän ei töissä puhu.

– Kun työkaveri tuli autoon, kerroin hänelle lompakon katoamisesta. Etsimme yhdessä auton läpi vielä kerran, mutta turhaan. Työkaveri kysyi, olinko jossain edellisiltana, jospa lompakko on pudonnut silloin. Vastasin, että olin seurakuntatalolla miestenpiirissä.

Sen tien Matti tajusi, että siinä se tuli sanotuksi. Kun he olivat ajaneet muutaman minuutin, aurinko tuli näkyviin ja sen säde kimposi Matin silmiin jostakin kiiltävästä etupenkkien välissä. Siellä oli lompakko avoimena, auringonsäde oli saanut kimmokkeen kultaisen luottokortin kulmasta.

– Tuijotimme sitä kumpikin ällistyneenä. Olimme syynänneet auton tarkkaan, mutta lompakkoa ei löytynyt, ja nyt se oli tuossa. En osaa selittää asiaa, mutta ajattelen, että lompakon katoaminen sai minut puhumaan uudesta löydöstäni. Kun avasin markkinointikokouksen, kerroin tapahtuneen koko salille.

Ikkuna avautuu

Työelämän edustustilaisuuksissa 70- ja 80-luvulla alkoholi kuului yleensä vakiona kuvioihin. Kun Matin elämän uusi ulottuvuus tuli kerralla kaikkien tietoon, hän ei joutunut selittelemään, kun päätti lopettaa alkoholinkäytön. Mies oli tuolloin 37-vuotias, vielä voimissaan, mutta hän ajatteli, että jos jatkaa vanhaan malliin, siitä ei pitemmän päälle tykkää elimistö, työkyky eikä ihmissuhteet. Parasta on lopettaa tyystin, niin ei tarvitse miettiä rajanvetoja.

– Päätöksen tehtyäni arvelin joutuvani edustustilaisuuksissa selittämään vieraillemme, miksi tarjoan muille, mutta juon itse vissyä. Yllättäen asiaan ei kiinnitetty sen enempää huomiota.

Matin ura eteni askel askeleelta ja hän päätyi yrityksen varatoimitusjohtajaksi. Nyt eläkkeelle jäätyään hän arvioi, ettei olisi jaksanut työntäysiä vuosia niin hyvin ilman uskon tuomaa sisäistä rauhaa ja johdatusta. Hankalat asiat saattoi viedä rukouksessa Jeesukselle ja luottaa, että hän pitää niistä huolen lupauksensa mukaisesti.

– Uskon löytyminen ei tarkoita, että elämästä tulee helppoa. Ongelmat ja kipuilut kuuluvat elämään, mutta Jeesuksen kanssa niistä selviää eri tavalla kuin ennen.

Kun Matti aikanaan alkoi lukea Raamattua, hän alkoi nähdä myös omia virheitään.

– Sana valaisee, avaa ikkunoita omaan itseen. Aluksi masensi, kun huomasin itsessäni ikäviä puolia. Sitten ajattelin, että se on kuin herätyskello: jaaha, näin asiat on, mitä tälle voisi tehdä.

Eläkkeelle jääminen on merkinnyt Matille tietoista rauhoittumisen aikaa. Uutta ovat lapsenlapset. Rivitalossa on yksi huone nimetty lasten leikkihuoneeksi.

– Sieltä ne sitten levittäytyvät lelujen kanssa pitkin huushollia, Matti naurahtaa.

Tuusulan Rotaryen toiminnassa Matti Saarnivuo on jatkanut eläkkeelle jäämisen jälkeenkin.

– Ja miestenpiirissä tietenkin. Sitä en jätä ennen kuin minusta aika jättää, hän hymyilee.